Ilmainen palkka on koiralle arpavoitto

Meillä ihmisillä on aika vahvassa ajatus, että kun annamme koiralle jonkun palkkion, sen on pakko tehdä jotain sen eteen. Sen tulisi ansaita palkkionsa jollain työllä. Niin meille opetetaan, ja minäkin olen toistellut sitä kunniakkaasti, kun vaan muistetaan kontaktin luomisen perusajatus ja annetaan palkkoja välillä myös pelkästä olemassaolosta. Mutta miksi?

Yksi koiran ja ihmisen välistä suhdetta vahvistava seikka on eittämättä koiran palkitseminen esimerkiksi lelulla tai herkuilla, tai ihan silityksellä. Palkkoja tarvitaan kouluttamisessa, joko arjen taitoihin tai harrastuksiin, mm. ohitusharjoittelussa, koulutuksissa, näyttelyssä, kaikkialla missä vain jotain koiralle opetamme. Palkat eivät kuitenkaan liity pelkästään treenaamiseen, vaan myös puhtaasti kontaktin vahvistamiseen ja ihmisen merkityksen luomiseen.

On kyllä aivan totta, että useimmiten koirat haluavat kyllä ihan itsekin sitä treeniä ja työntekoa. Treenaamisen täytyykin olla kivaa, se on hyvää aktivointia koiran elämään ja tuottaa onnistumisia. Oikein suunnitellut treenit ilahduttavat ja opettavat! Se on suuri osa koiran elämää, aivotoiminnan virkistämistä. Treeniksi en laske rankaisun avulla opettamista, vaan puhtaasti palkiten, oikeaan taitoon ohjaten ja kannustaen treenaamista, jossa koiran viihtyminen on isossa osassa.

Treenaaminen on kuitenkin koiralle myös väsyttävää, ja voin vain kuvitella, miltä koirista tuntuu yrittää tulkita ihmisen käskyjä ja eleitä. Yritämme olla aina johdonmukaisia, puhua ja elehtiä samoin kerta toisensa jälkeen. Teemme silti virheitä, jotka koiran täytyy osata sivuuttaa. Se vaatii koiralta ihan tolkuttoman keskittymisen. On reilua, että osa koiran palkoista elämässä tulee helposti onnistumalla, jopa joskus ihan ilmaiseksi.

Treenaamisessa palkat siis ilahduttavat ja merkkaavat onnistuneet suoritukset. Mutta ilahduttavat ne muutenkin. Treenatessa koira osaa odottaa palkkaa ja tekee sen eteen töitä. Keskittyen, tarkkaillen, parhaansa yrittäen. Mutta yllättäen annettu palkka tuokin vähän erilaista seurausta. Kun koira ei odota saavansa mitään, mutta silti sille tarjotaankin jotain hyvää, mennään jo vahvasti tunteisiin. :)

Mielentilan nousu on taattu, ja ilahtuminen saa jopa suuremman merkityksen kuin treenatessa. Kyllä sen tietää ihminen itsestäänkin. Se on kuin yllättävä kukkapuska, tai postissa tullut arvontavoittoilmoitus. Miten se päivä saakaan ihmeellisen käänteen mielentilassa!
Ja koska kaikki me tiedämme kontaktin opettamisen perusidean, eli kun ihminen on hyvä, ja siltä tulee paljon hyvää, sitä kannattaa seurailla... Yllättäen annetuissa palkkioissa ihmisen positiivinen yllätyksellisyys lisääntyy. Ihmisen eleet ja pyynnöt saavat isompia merkityksiä, koiralle tulee parhaassa tapauksessa tapa seurailla ihmistä automaattisesti ja tarkkailla milloin mahdollisesti palkkoja olisi tulossa. Yhtäkkiä huomaammekin, että palkkaamme sitä sen itse ottamasta rennosta kontaktista, joka alunperin on ostettu ilmaisilla palkoilla. Silloin ollaankin jo siinä tilanteessa, että koira on pistänyt loton vetämään ja tietää, että jollakin kertaa tästä hyvästä kontaktista mää saankin palkkaa :).

Palkataan siis ruhtinaallisesti ihan olemassaolostakin! Siinä ei käytännössä voi menettää yhtään mitään, mutta voittaa voi, sekä koira että ihminen! Arjessa sitä voi tehdä esimerkiksi lenkeillä, kun tilanne on rauhallinen, eikä siihen liity mitään stressaavaa ohitusta tai muuta häiriötilannetta. Kutsutaan koiraa, annetaan muutama palkkaherkku ilmaiseksi, ilman yhden yhtä tehtävää, ja jatketaan matkaa. Kotipihassa ilmaisia palkkoja kannattaa antaa lähellä olosta. Niitä voi vaan yllättäen tarjoilla että saiskos olla... Sama pätee häiriöharjoittelussa kaupungilla, tai tottiskoulutuksissa tai missä vaan, missä kontaktista ihmistä kohti on hyötyä. Pennulle voi tehdä vankan mielipiteen mielenkiintoisesta omistajasta olemalla sellainen :)! Paljon hyvää omistajan suunnalta tuo paljon huomiota koiran suunnalta! Ja muista, myös kiva leikki on palkkaa, lelut ovat monille koirille tärkeitä!

Ilmainen, helposti saatu palkka myös nostaa motivaatiota. Treenit voi vaikka aloittaa ilmaisilla palkoilla ja lopettaa samoin. Minä olen kaikki nämä kouluttajavuodet pitänyt koulutuksissa mukana omiakin koiria, Berttaa, Ottoa ja Oodia, näyttämässä milloin mitäkin mallia tai olemassa muuten vaan vierailevana tähtenä :). Ja hakemassa samalla ilmaista palkkaa. Nakkia tai juustoa sormissaan silppuava ohjaaja on aika mielenkiintoinen, etenkin kun se tiputtelee maahan niitä paloja vahingossa ja välillä tunkee suoraan suuhun, vaikka se puhuukin kokoajan kaikille muille mitä sattuu. Sitten välissä se pyytäkin ennen namia jonkun homman niin avot, sieltä tulee yleensä hiukkasen nopeaa suoritusta!

Kontaktista ei voi ikinä palkata liikaa. Ja kiitokseksi siitä ilmaisesta leikistä tai herkusta me saadaan ilmaista kontaktia. Meille ihmisille tämä voi tuntua pieneltä asialta, mutta koiralle se on aika pirun suuri.

Kaikista parasta on ehkä se ilahtumisen ilme :).

- Oikeestiko? Nyt?! Ai voin tästä syödä vaan vaikken tehnyt mitään?

- Anna mennä, kiitos olemassaolosta <3.

Koiran hyvä arkiliikunta on monen tekijän summa

Lenkit ovat koiran ja omistajan jokapäiväistä yhteistä puuhaa. Niihin kannattaa panostaa ja miettiä, miten lenkeistä saa irti kumpikin sen, mitä todennäköisesti alun perin on niiltä toivottu. Hyvää mieltä, liikuntaa, onnellista ja iloista yhteistä tekemistä.

Yksi suuri hyvinvoinnin osatekijä – niin koiralla kuin ihmisellä – on fyysinen hyvinvointi ja liikkuminen. Koiralle liikkuminen on tapa purkaa energiaa, toteuttaa uteliaisuutta, harjoittaa etsimistä, ja saada tietoa ympäristöstä. Samalla saa aistia kaikilla aisteilla jotain muuta kun oman talon seinät tai pihanurmen ja lähitien. Koira voi liikkua pitkiäkin matkoja väsymättä, etsien ruokaa, haistellen, tutkien ja puuhaillen.

Oikeanlainen liikkuminen takaa koiralle hyvän olon ja mielen, sekä vaikuttaa koiran ja ihmisen väliseen suhteeseen! On hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mistä Sinun ja koirasi arkiliikunta koostuu?

Koiran hyvään arkiliikuntaan vaikuttaa useampi tekijä. Fyysisesti oikeanlainen liikkuminen, lenkkeilyvälineet, lenkkeilyalusta ja ympäristö. Ja tietenkin lenkkien stressittömyys ja hyvä mieli.

Koiran tulee liikkua oikein

Koiran fysiikka eroaa ihmisestä reippaasti. Lenkillä se tulee ottaa huomioon etenkin liikkumisnopeudessa ja askelluksessa. Normaalisti koiran askel on pitkä ja sen luonnollinen liikkuminen on ravia, hyvin harvoin käyntiä. Ravi on sille myös kaikista paras liikkumismuoto, vähiten kuormittava, kevyt ja nopea etenemistapa. Aina ei koira kuitenkaan voi liikkua itselleen parhaiten sopivalla tavalla johtuen joko liian hitaasta lenkkivauhdista, liian lyhyestä hihnasta tai vetämisestä.

Lenkillä kannattaakin seurata, että koira pystyy vapaasti ravaamaan omaa kevyttä raviaan. Jos ei, on asialle tehtävä pian jotain. On itse asiassa jopa aika yleistä, että koirat kulkevat meidän vauhtia, ei omaansa. Kun opetamme koiria kävelemään hihnassa vetämättä, joudumme samalla totuttamaan ne luonnottoman hitaaseen vauhtiin. Monesti se aiheuttaa mm. peitsaamista (saman puolen jalat liikkuvat samaan tahtiin), mikä on turhan rankka liikkumismuoto pidemmän päälle. Reiluinta meiltä olisikin, että opetamme koiralle kauniin hihnakävelyn rauhallisesti pentuna, jolloin sen vauhti ei vielä ole liian kova, ja koiran kasvaessa ja ravivauhdin kasvaessa opettelemme tunnistamaan sen normaalin vauhdin ja panostamme lenkeillä siihen että se saa askeltaa oikein. Väärä askellus ja jatkuvasti liian hidas kävely saattaa myös aiheuttaa lihasjumeja ja kipuja.

Saksanpaimenkoiran askel on pitkä ja ravi nopea.

Lenkkeilyyn se asettaa omat haasteensa. Kuva Kristiina Kerttula

Nopea ravi on lähes kaikilla koirilla; muutaman selkeänä esimerkkinä saksanpaimenkoira ja dalmatiankoira, joilla on pitkä maatavoittava askel, sekä jackrusselinterrieri ja shetlanninlammaskoira, jotka pienestä koostaan huolimatta kiitävät yllättävän kovaa ravia. Jos koira ei ravaa kunnolla, rennosti, kannattaakin miettiä sen syytä. Sekä arkuus, fyysinen kipu tai muu mahdollinen syy, miksi koira kävelee liian hitaasti, ovat asioita jotka pitää huomioida ja hoitaa ja seurailla että koira edes joskus jossain tilanteessa saa todella kulkea rennosti.

Vaikka koiran kanssa harrastettaisiin hyvin aktiivisesti jotain urheilulajia, on tämä päivittäinen kunnon ylläpito ja normaali ravaamislenkki silti tärkeää.

Lenkkialustalla on merkitystä – ei aina asfalttia!

Koiran tassujen alla olisi hyvä olla jotain pehmeää. Asfaltti on kova ja karu alusta koiran jaloille eikä se tietenkään ole paras ihmisellekään. Toki ihminen voi aina halutessaan ostaa hyvät ergonomiset lenkkarit joiden pohja takaa mukavan askelluksen, mutta koiralle asfalttialusta on aina kova, kesällä myös yleensä todella kuuma.

Asfalttilenkeille löytyy usein lähistöltä vaihtoehto.

Kuva: Kirsi Hellsten

Paras alusta olisi siis hiekkatiet, pururadat ja metsät. Olisikin hyvä selvittää lähimaastoista, kaupunkialueellakin, missä on parhaat hiekkatiet, polut ja purtsit. Ja metsä <3. Asfalttiviidakostakin pääsee luonnonhelmaan autolla tai yleisillä kulkuneuvoilla.

Lenkkivermeet kuntoon

Turkkirotuisetkin voivat käyttää

valjaita! Valjaiden kohdat tulee

harjata usein. Kuva: Kirsi Hellsten

Lenkitysvälineilläkin on merkitystä. Välineet ovat vain "turvavyönä" välillänne, ja niiden tulee olla koiralle mahdollisimman mukavat ja huomaamattomat. Ketjut ja täyskuristavat pannat eivät mielestäni kuulu koiran päälle, hyviä pantoja ovat esim. kaulalla roikkuva puolikurkkari, tavallinen solki/pistolukkopanta. Muista, että pannan tulee olla riittävän leveä, pienilläkin koirilla.

Valjaat ovat ehkä kuitenkin se kaikista paras valinta. Nimenomaan Y-valjaat ovat tosi hyvät,  niissä rinnan edestä menevät osat eivät paina henkitorvea, kuten T-valjaissa. Valjaiden hyöty on, ettei niskaan ja kaulaan tule ollenkaan vetoa eikä kovia nykähdyksiä. Aina välillä tulee lenkillä tilanteita, joissa koira vetää itsensä hihnan päähän, eikä voida välttyä niskan ja kaulan rasitukselta. Valjaissa koira oppii myös kääntämään päänsä kutsusta täysin operantisti, omasta halustaan, ilman pannasta johtuvaa pakkoa. Itse hoksaamalla opittu taito on aina vahva!

Oikein mitoitetuissa valjaissa koira pystyy liikkumaan

vaivatta ja ojentamaan jalat oikein. Kuva: Kirsi Hellsten

Hihnan tulee olla niin pitkä, että koira pystyy ottamaan siinä useita askeleita. Etenkin jos meidän vauhtimme on hidas verrattuna koiraan, ja koira joutuu tekemään seilaamista ollakseen vetämättä, on hyvä että hihnalla on useita metrejä pituutta. Meidän on annettava koiralle tilaa liikkua ja haistella, pysähdellä, ilman nykäyksiä. Pitkä hihna helpottaa myös vetämisongelmaisia (siitä tulossa kokonaan oma blogiteksti!). Kun aikoinaan odotin esikoistani, laitoin meidän dalmatiankoiralle siksi aikaa fleksin, koska en kyennyt kävelemään riittävän lujaa sen kanssa. Mentiin semmoisia reittejä, missä fleksiä oli hyvä käyttää, ei tullut paljoa autoja vastaan eikä ollut muita kulkijoita. Irti en kuitenkaan voinut siellä pitää, niinpä fleksi oli mahtava ratkaisu siihen, että koira sai silti tarpeeksi pitkät askeleet.

Haistelu kuuluu lenkkiin

Lenkkeilyn tehtävä ei ole pelkästään koiran ja ihmisen kunnon ylläpito. Koiralle se on myös tilaisuus käyttää kaikkia aisteja, tutkia pientareen hajumaailmaa ja jättää omat tärkeät merkit. Koiralle nenänkäyttö on luontaista, ja haistelemalla se saa ympäristöstään valtavasti tietoa.  Se kuuluu lenkkiin.

Toki koiran kanssa voi myös tehdä vaikka ihan puhtaasti juoksulenkkejä tai pyörälenkkejä. Niiden hyvä puoli on, että koira todellakin saa ravattua kunnolla pitkällä askeleella, ja voidaan todella puhua kunnon kasvattamisesta ja urheilusta. Mutta näiden ohella on myös tehtävä niitä haistelulenkkejä.

On paljon koiria, joiden ulkoilut päivässä koostuvat yhdestä pitkästä lenkistä ja 2-3 pissatuslenkistä. Näissä korostuu vielä enemmän se, miten tärkeää sillä yhdellä pitkällä lenkillä on päästä haistelemaan.

Vapaus on koiran oikeus

Villakoirat vauhdissa! Rodusta ja turkista riippumatta, jokaiselle

koiralle kuuluu oikeus vapauteen ja kuraisiinkin metsälenkkeihin.
Kuva: Manu Mäkinen

Koiran arkiliikuntaan kuuluu myös vapaus. Jokaisen koiran tulee saada juosta vapaana. Koiran pitää saada päästellä sen minkä jaloista pääsee. Pyrähdellä, pinkoa, ravata täysin omaa tahtia rennosti matkaa taittaen. Olisi ihanaa, jos se saisi myös leikkiä toisen koiran kanssa. Varmaan aika lailla kaikille koirille löytyy joku leikkikaveri, jonka kanssa menee homma yksiin, vaikka sitä pitäisikin vähän etsiä.

Jos koira vapaudenriemussaan häippäsee aina omille teilleen,ei taida olla perusteltua päästää sitä metikköön juoksemaan ja odotella tunteja tai päiviä että se saapuu takaisin. Tällaisilla koirilla on kuitenkin se ihan sama oikeus vapauteen – se vain tulee toteuttaa sitten aidatulla alueella. Metsälenkit ne voivat tehdä pitkässä liinassa. Sama koskee niitä, joiden kanssa on varottava toisten koirien tai ihmisten kohtaamisia, esim. aggressiivisen käytöksen takia – johtunee se sitten peloista tai epävarmuudesta tai urosten ”minäriitänkylläkaikillenaisille” -mentaliteetista.

Vapaana tai pitkässä liinassa ulkoillessaan koira pystyy toteuttamaan hienosti myös haistelu- ja tutkimistarvettaan. Samalla voi saada mahdollisuuden kaivaa ja tonkia, mikä myös on monille koirille tärkeä lajityypillinen käytös.

Lenkkeilettekö usein stressaavassa ympäristössä?

Olisi mahtavaa, jos lenkillä voisi levätä myös mieli. Sekä sen koiran että ihmisen. Se on varmastikin se, mitä moni koiran kanssa lenkkeilyltä odottaa ja toivoo. Koiralle mielekäs lenkki on haistelua, rentoutta, tutkimista. Ihan takuuvarmasti se myös ilahtuu treenisessioista lenkin lomassa. Ihmiselle mukava lenkki on varmasti sellainen, jossa koira tarpeen tullen kuuntelee, ei vedä, ei liikaa reagoi ja stressaa vastaantulijoista ja keskittyy treeniin tarvittaessa.

Ihan aina se ei kuitenkaan mene niin. Koiran maailma on ihan erilainen kuin meidän. Niiden prioriteetit, tarpeet ja syyt tehdä mitä sitten tekevätkin, voivat olla meille välillä ihmetyksen aiheita. Erityisen stressaavia ovat ohitusongelmat, pelot, koiran silmissä myös äkäinen, vetämisen takia hihnaa nykivä lenkittäjä. Muistetaan, että myös hiljaa arasti jännittäen ohittava koira on suuressa stressitilassa. Kannattaakin tarkkailla omaa koiraa, ovatko lenkit sille kivoja, stressaavia vai jopa ahdistavia? Entä Sinulle?

Jos lenkit sisältävät usein hankalia stressitilanteita, jopa päivittäin, ei voida puhua mielen lepäämisestä, kenenkään kohdalla. Nuo hankalat lenkit vaikuttavat arkeen suuremmin kuin osataan edes kuvitella. Jatkuva stressi vaikuttaa koiralla oppimiseen, lepäämiskykyyn ja unenlaatuun, sekä aika vahvasti koiran ja ihmisen väliseen suhteeseen. Mitä tällaisista lenkeistä jää käteen? Jos vielä kaupan päälle mennään huonolla alustalla, väärällä askelluksella ja ehkä epämukavilla vermeillä, ei lenkkeily enää täytä mitenkään päin sitä tarkoitusta mikä sillä pitäisi olla.

Pysähdy hetkeksi miettimään. Millainen olisi teille hyvä arkilenkki?

1. Mieti, millaisessa ympäristössä teidän olisi hyvä lenkkeillä. Missä on stressitöntä ja rennointa? Missä on tilaa haistella, juosta vapaana tai liinassa? Missä on sellainen alusta, jossa on hyvä liikkua, teidän kummankin?

2. Miten koirasi liikkuu? Ravaako se hyvällä pitkällä askeleella? Menettekö sinun, vai koiran nopeuden mukaan? Kuinka paljon koira kulkee vapaana, voisiko sitä aikaa lisätä?

3. Mieti myös tämänhetkiset lenkkivälineet. Ovatko ne todella koiralle mukavat? Entä sinulle? Onhan hihna riittävän pitkä, jotta koiralla on tilaa kulkea? Myös pieni koira tarvitsee tilaa!

4. Mieti, mikä on tällä hetkellä yleisfiilis lenkkeilystä. Tuleeko hyvä olo, miltä näyttää koira? Onko lenkki inspiroiva ja voimaa antava, vai häviääkö siellä kaikki into ja motivaatio? Jos lenkki stressaa, mieti mitä voit muuttaa! Aloita ohitustreenit, yleinen stressinlasku elämässä, vaihda lenkkimaastoja.

Puudelit puskassa. Niin pienten, kuin suurtenkin kuuluu

saada mönkiä metikössä. Hävisi sitten mustikanvarpuihin

tai ei :). Kuva: Sari Mäkinen

Kun koira liikkuu oikein, sillä on yksi kohta hyvinvointipaketista kunnossa. Se kuluttaa saamansa energian, se on hyvässä fyysisessä kunnossa ja voi siltä osin hyvin. Se saa lenkeillä liikkumisen ohella paljon nenätyötä, mikä väsyttää jo itsessään mieltä, sekä todennäköisesti muuta pientä puuhailua kaivaen ja tutkien. Muista lenkeillä ymmärrys koiraa kohtaan ja ystävällisyys, sekä reilu palkkaus, siitä saat vastapalkaksi yhteistyöhaluisen ja kontaktia itsekin ottavan koiran.

Summa summarum. Kyllä asfaltilla saa välillä kävellä. Joskus. Kaupunkinlenkitkin ovat hyviä häiriöharjoittelupaikkoja. Mutta pidä huoli, että pääsääntöisesti lenkkialustanne ei ole asfaltti. Aina jos voit valita pehmeän alustan ja asfaltin välillä, valitse se pehmeä. Aina, jos voit mennä metsään, mene. Aina, jos voit pitää vapaana koiraa, pidä. Hyvistä lenkkivälineistä älä tingi. Koskaan, ever. Jos ne nyt ovat huonot, hommaa uudet :). Jos lenkit ovat kauhen stressaavia, tunnista se, hyväksy se, ja tee asialle jotain heti kun voit. Hae apua stressitilan laskuun, treenaa. Ja muista lenkkeillä siellä missä kaikilla mieli lepää :).

Kuva: Eija Roustio

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Anna koiralle mahdollisuus olla timantti

Kaikissa koirissa on taitoa. Jonkinlaista. Ja meillä ihmisillä odotuksia. Aina ne eivät kohtaa.

Koiraa ottaessamme meillä monilla on jotain suunnitelmaa, kenties tiettyä harrastusta varten. Se on hienoa, ja varmasti oikein treenaamalla ja toki hyvällä rotu- ja yksilövalinnalla päästään jo pitkälle. Emme kuitenkaan voi ennustaa kaikkea, ja joskus toisinaan koira ei täytäkään sitä suunnitelmaa, joka meillä sitä varten oli. Olkoonkin motivaation puute, epäsosiaalisuus, pelokkuus, sairaus tai muu aiheuttajana, mutta jostain syystä koira ei vain sovi siihen kuvaan mikä mielessämme sitä ottaessa oli. On ihan ymmärrettävää, että tosi harrastaja saattaa aikansa yritettyään hommata toisen yksilön. Silti toivoisin hartaasti, että koira, joka odotuksia ei ehkä täyttänytkään, saisi mahdollisuuden näyttää, oppia ja onnistua.

Löydä koirasi vahvuudet. Unohda odotukset, ja avaa silmät niin suuriksi kuin saat. Mitä jos se onkin todella hyvä jossain muussa? Näe, kuule, aisti. Mitä sinun koirasi osaa? Mitä se koira haluaa tehdä? Unohda hankaluudet, unohda pettymykset. Kokeile rohkeasti erilaisia harrastuksia, anna koiralle avaimet omaan taitavuuteensa! 

Hyvin suuri määrä koiria jää mielestäni omia taitojaan vaille. Nenätyö, fyysinen tekeminen, vetoharrastus, paimennus, meillä löytyy valtavat mahdollisuudet päästä etsimään koiran omia vahvuuksia. Puhun koiran omien onnistumisten puolesta, hyvästä mielestä, kiitoksesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Mutta myös omistajan mielestä, siitä mahtavasta tunteesta, kun näkeekin vaikkapa aran koiran saavuttavan onnistumisen esimerkiksi agilityssä. Tai hyperaktiivisen koiran väsyneenä pitkän, onnistuneen jäljestyksen seurauksena. Omistajan mieli kevenee, omatunto puhdistuu, olette löytäneet jotain yhteistä, missä olette hyviä! Olet keksinyt jotain, mistä koirasi pitää, jotain lajityypillistä toimintaa, tai muuten vaan mahtavaa aktiviteettiä. 

Koiranomistajat, kokeilkaa! Rohkeasti! Keksikää uusia harrastuksia, jos tuntuu, ettei kaikki tämän hetkinen vie onneen. Tai vaikka veisikin, voitte löytää jotain mahtavaa! Etsikää oppia, kursseja, seminaareja! Meilläkin OnniDogissa syksyllä pääsee kokeilemaan yli 20 eri lajia, tulkaa vaikka sinne! Tämä on yksi syy, miksi aikoinaan OnniDog-tapahtuman kehitin. Kokeilkaa uutta, antakaa koiralle mahdollisuus näyttää mistä SE nauttii, ja mihin SE pystyy!

Minä menetin yhden timanttini maaliskuun alussa. Ottoa varten oli suunnitelmat olemassa jo sen tullessa, ja siinä sitä sitten alettiin tutustumaan, ihmetellen ja oppien. Otto oli koira, joka opetti minulle enemmän kuin yksikään koira koskaan. Opetti koiran mielestä, rehellisyydestä, aitoudesta. Oton vierellä opin asioita itsestäni, nöyrryin, peruutin ja harjoittelin. Kysyin ja vastasin, opettelin ja opettelin.

Omat odotukseni liittyivät tiettyihin harrastuksiin, ja vasta Oton ollessa jo aikuisempi, noin ehkä 4 vuotias, hyväksyin lopullisesti sen, että vaikka Otto oli treeneissä innokas ja osaava, äärimmäisen ihana ja motivoitunut, en pystynyt sen oloa kisahäiriössä niin vahvaksi ja itsenäiseksi luomaan, että se olisi voinut keskittyä täysin ja olisin voinut luottaa yhteiseen saumattomaan tekemiseen toisten koirien läsnäollessa. Se hyväksyi paljon, mutta ei kaikkea. Se luotti moneen, muttei kaikkiin. Niinpä annoin lopulta olla, onneksi. Omaa onnellista treeniä tehtiin aina, mutta odotukseni laskin.

Keksimme ja löysimme uusia mahtavuuksia. Otto ilmensi hienoa jäljestystyötä, intoa vetämiseen ja kyllä, koiratanssi oli siitä älyttömän hauskaa. Onneksi kerkesimme edes hiukkasen aloittaa. Olen siitä kaikenkaikkiaan kuitenkin onnellinen, että koko Oton elämän meidän tekeminen oli kivaa, Otto nautti ja puhtaalla sydämellä voin sanoa, että koira oli treeneissä täysin positiivisella mielellä, suorittaessaan iloisesti. En teettänyt sillä tarkoituksellisesti virheitä jotta voisin korjata, vaan opetin alusta asti oikein. Säästin sitä liian stressaavilta ympäristöiltä, hiukan toki vaikeuttaen ja kärsivällisyyttä kehittäen. Onnistumisia tarjoten! Omaa mieltäni olisin voinut armahtaa jo aiemmin, unohtaa typerät odotukseni ja etsiä jo kauan sitten muita harrastuksia.

Otto oli sairastuessaan juuri täyttänyt 6 vuotta. Meillä oli moni asia kesken, paljon ihanaa edessä. Varmasti olisi ollut paljon hyvää mieltä ja onnistumisia, saavutuksiakin. Yhdessä tekemistä, rutkasti iloa. Jäin velkaa.

Otto oli timantti. Karu, rohkea, rehellinen. Tarkka ystävistään, mutta heille hellyydenkipeä. Aito. Näin aitoa timanttia tuskin saan koskaan enää sylissäni pidellä. Otolle kiitos kaikesta.

Tokossa kiire on hidaste - 8 vinkkiä iloisempaan ja suorempaan tiehen kohti toko-onnea!

Tokossa taitavaksi osa 1

Toko on monella tapaa ihana laji. Parhaimmillaan se lujittaa ihmisen ja koiran suhteen saumattomaksi, vahvistaa keskinäistä luottamusta, tuo onnistumisia ja iloa, sekä luo yhteishenkeä harrastusporukan kanssa. Tokosta voi nauttia täysin rinnoin!

Usein kuitenkin tokotreenien sivutuotteena tulee hiukkasen liian kova stressi. Syynä yleensä pärjäämisen hinku, epäonnistumisen pelko, ehkä tieto omasta harjoittelunpuutteesta. Kiire päästä jo kisoihin, kiire saada tuloksia. Vahingossa ihminen tulee helposti pistäneeksi turhan suuren painon koiran tekemiselle, kun taas omaa koulutustapaa ja ajatusmaailmaa voisi silloin hiukan tarkastella. Onko koira varmasti valmis? Seuraanko varmasti koiran etenemistä, enkä omaa aikatauluani? Olenko hypännyt jonkun perustaidon viimeistelyn yli? Menenkö kokeeseen luottavaisin mielin?

Tokoa on helppo harrastaa. Tokoilijalle on asetettu niin mahdottoman selkeät säännöt täydellisen suorituksen tekemiseksi, että melkein päätä huippaa. Tokoa ei käytännössä voi suorittaa vahingossa väärin, sääntöjen osalta toko on suorastaan älyttömän helppoa! Luetaan vaan paperista, mitä milloinkin kuuluu kentällä puuhailla. Paineet ja vertailutarve saattaakin kammeta jo tästä; kaikki ovat samalla viivalla, samojen sääntöjen alla, ja Suomi jo itsessään on täynnä tokon huippuosaajia. Minäkin haluan osata ja pärjätä, muutkin pystyy!

En oikeasti yhtään ihmettele, että tulee tuli takamuksen alle ja tahdomme saavuttaa tuloksia nopeasti, jotta pääsemme pian eteenpäin ja nauttimaan siitä tokossa pärjäämisen ihanuudesta. Etenkin, jos koira osoittaa hyvää kontaktia, ja väläyttelee jo nuorena mahdollisia tokovalio-taitojaan. Kiireellä vaan on huonoja seurauksia. Kiireinen, paineen alla toimiva ihminen ei ole kouluttajana välttämättä tarpeeksi kärsivällinen ja tarkka. Koepäivä silmissä siintäen, saattaa ohjaaja vahingossa pitää jotain liikettä riittävän valmiina, vaikkei se sitä olisikaan. Jos joku homma tuottaa kitkaa vielä juuri ennen koetta, voi viimeiset treenit poiketa kiireen vuoksi jo huomattavasti ja koulutustavat muuttua vaativampaan suuntaan. Kokeeseen ei ehkä kannata mennä kokeilemaan josko joku liike sinä päivänä toimisi. Epävarmuus paistaa koiralle, eikä liene fiksua opettaa koiraa yhdistämään epävarmaa ohjaajaa, omaa epäileväisyyttään ja koetilannetta toisiinsa.

Myönnän kyllä senkin, että pieni stressi voi pusertaa ihmistä parempiin suorituksiin. Ja tavoitteita on hyvä olla! On mahtavaa, että haluaa pärjätä yhdessä koiran kanssa, ja suitsuttaa senkin osaamista, olla ylpeä koirastaan. Mutta se tervekin stressi kannattaa pitää hiukan piilossa koiralta, jotta ilo, rauha ja keskittyminen oppimisessa säilytetään.

Tässä 8 vinkkiä iloisempaan ja suorempaan tiehen kohti tokokisoja:

1. Tee pohjataidot vahvoiksi ennenkuin edes mietit kokeita: Tee sivusta superautomaattinen ja ehdottoman suora. Jos sivuista tulee vielä toisinaan vinoja, edistäviä tai taaksejääviä, se ei ole valmis. Sivu on huipputärkeä perusasento, sen tulee olla koiralle tuttu ja enemmän kuin helppo! Tee istu-maahan-seiso -asennoista paikallaan hienosti vaihtuvia ja varmoja. Jos koira edistää tai peruuttaa vaihdoissa, ne eivät ole valmiita. Treenaa ne lihasmuistiin! Tee seuraamisesta kaunista katseltavaa ja paikkamakuu vahvaksi, harjoitellen ainakin 50 paikkistreeniä ennen koetta. Kannattaa jopa tehdä näistä perustaidoista lista ja harjoitusohjelma.

2. Pilko liikkeitä osiin ja yhdistele niitä uusilla tavoilla. On fiksua luoda koiralle into ajatella ja kuunnella, ei pelkästään muistella mikä liike tulee minkäkin jälkeen. Vältä ennakointi tekemällä hyvin vaihtelevia harjoituksia! Kokeessakin koiran tulee valppaana kuunnella käskysanoja niin, että se on valmis tekemään esim. jonkun viidestä eri vaihtoehdosta, eikä niin, että se odottaa sitä yhtä tiettyä vain ja saattaa ennakoida helposti ja tehdä etuajassa liikkeitä.

3. Ennen koetta pelkkä tokotaitojen tekninen osaaminen ei riitä. Kun taidot ovat hyppysissä, vahvista liikkeiden toimivuutta treenaamalla kymmeniä kertoja eri paikoissa (avoimet, suljetut, sisä- ja ulkotilat), eri alustoilla (nurmikko, asfaltti, hiekka, maneesi ym.), eri haju- ja äänimaailmoissa, eri häiriöissä (koirat, liikenne, ihmiset). On reilua vaatia koiralta osaamista uudessa koetilanteessa vasta, kun olet itse sille ne kaikki samanarvoisina ympäristöinä esitellyt ja hyvillä motivaattoreilla kannustanut sitä tekemään parhaansa sielläkin.

4. Psyykkaa itsesi. Mielikuvaharjoittelulla hyödynnät itseäsi ja koiraakin toki, kun tiedät mitä teet. Käy läpi koko luokka liikkeineen silmät kiinni hiljaisuudessa, mieti konkreettisesti miten toimitte koiran kanssa, mitä sanot? Mitä teet liikkeiden välissä? Miten vastaat liikkeenohjaajalle? Vaikka olet hyvin valmistautunut, voi olla että jännität hiukan silti, mutta paljon vähemmän! Mielikuvaharjoittelun voi tehdä vielä myös koepaikalla ennen omaa suoritusta oman keskittymisen helpottamiseksi! Muista säilyttää mielikuvissakin ilo ja hymyile vaikka samalla, se helpottaa myös rentoutumaan ja luo koiralle jopa kokeissa mielikuvan asiansa osaavasta ja kannustavasta kouluttajasta!

5. Älä ilmoittaudu kokeeseen jos joku treeni on kesken tai olet epävarma jostain osaamisesta. Kun liikkeet sujuvat pääosin hienosti eikä pohjataidoissa ole enää hiottavaa juurikaan ja fiilis itselläsi on hyvä, pistä ilmo menemään. Silloin sinulla on ehkä kuukausi-kaksi aikaa vielä vahvistaa liikkeitä, harjoitella eri häiriöissä ja alustoilla, hyvillä mielin. Aika helpolla tulee se viime hetken stressi jonkun taidon parantamisesta tai korjaamisesta, kun ollaan jo ilmoittauduttu mutta joku on vielä pielessä. Se on aika heikko pohja hyvälle koesuoritukselle. Niinkuin koira, myös sinä ohjaajana tarvitset koetta ja keskittymistä varten hyvän, varman mielen! Muista sekin fakta, että kokeessa et juurikaan voi korjata virheitä. Eli jos siellä käy fiba, on koiralla takana yksi epäonnistunut suoritus jota et päässyt korjaamaan ja auttamaan koiraa muistamaan oikean suoritustavan.

6. Toko ei ole aina vauhdikasta. Muista treeneissä keskittyä, olla kärsivällinen ja anna koiralle aikaa. Hyväksy se, että välillä joudut olemaan hiljaa, odottamaan että koira korjaa itse asentoa ja pääset palkitsemaan. Jos olet pyytänyt sen maahan, ja tiedät, että sitä on harjoiteltu niin paljon että se on koiralle tuttu asia, mutta silti sillä ajatus hairahtaa, anna sille aikaa – toistamatta käskyä – muistella ja toimia kuten sen oppimishistoria sille kertoo. Jonkun asian oppimiseen voi mennä kauemmin kuin toisen, ja sinun hommasi on silloin opettaa ja vahvistaa oikeaa toimintatapaa hiukan pidempään. Pidä treenit myös sopivan lyhyenä ja mielekkäinä, ilahduttava leikki kesken tokoilun piristää!

7. Älä vertaa teidän osaamistanne muihin! Jokainen koirakko on erilainen. Jokainen koira ja jokainen ohjaaja on erilainen. Ihmisten aikataulut ja treenimahdollisuudet ovat erilaisia. Vaikka olisitte samassa treeniporukassa, muista että treenaat kuitenkin ensisijaisesti koiran ja oman viihtyvyytesi ehdoilla. Jos omat paineet kasvavat, tulee helposti lykättyä taakkaa koirankin niskaan ”kun se nyt ei vaan opi” ja siitä on seurauksena vain epävarma ja paineistuva koira, ja tokoharrastuksenne on saanut jo pienen särön.

8. Pidä koulutuspäiväkirjaa. Koira kehittyy kokoajan, samoin sinä kouluttajana. Koska ihminen kuitenkin elää niin hektisesti siinä tietyssä hetkessä, on ehkä vaikeaa muistaa lähtökohtia. Koiraa kannustaa meidän tarjoamamme motivaattorit, ihmistä kannustaa edistyminen, onnistuminen, ja kouluttajana kehittyminen. Edistymistä ei niin hyvin näe ja ymmärrä, ellei välillä palauta mieleensä mistä aikoinaan lähdettiin. Merkkaa päiväkirjaan eri pohjataitojen ja liikkeiden harjoittelun aloitukset ja mahdolliset eteen tulevat ongelmat, takapakit ja notkahdukset, suuret saavutukset ja suunnilleen toistomäärät. Laita paikat joissa olette treenanneet, treenikaverit ja häiriöt. Kun päiväkirjasta löytyy vielä myös lista taidoista joiden tulee olla kunnossa ennen koetta, sekä harjoitteluympäristöt jotka tulee testata ennen koetta sekä häiriöt samoin, alkaakin sinulla olla aika kattava paketti kokeeseen valmistautumiseen :)!

Tämä kirjoitus on Tokossa taitavaksi -tekstisarjan ensimmäinen osa. Toinen osa käsittelee pohjataitojen opettamista ja treeni-ideoita mm. kauniin sivun, sekä asentojen opettamiseen.

Minä ja mun metodit

Koiramaailmaa on pyörittänyt jo pitkään puhe koulutustavoista ja metodeista. Mikä on kouluttajan tyyli? Millä metodilla saa parhaat tulokset missäkin lajissa, mikä tapa auttaa mihinkäkin ongelmaan? Pitääkö eri tyyppisille koirille ja roduille käyttää erilaisia koulutustapoja? Onko tarpeellista jakaa koiria haastaviin, perhekoiriin, harrastuskoiriin, ja miettiä sitten vasta sopivaa koulutustapaa?

Oikeus ja vääryys mietityttävät myös koirakeskusteluissa. Onko olemassa ihan oikeasti oikeita ja vääriä koulutustapoja? Mitä koiraa kouluttaessa saa tehdä, mitä ei, ja miksi ei? Jos tarvitaan nopeita tuloksia, onko mikä vain tapa hyväksyttävissä, jos se toimii? Ja onko toimiva tapa automaattisesti reilu ja hyvä koulutustapa? Miten koiran oppimiseen ja mieleen vaikuttaa valittu metodi?

Jokainen koiraharrastaja, kouluttaja, valmentaja ja koiraa hankkiva miettii näitä. Tai sanotaan, että toivottavasti miettii. Ja sitä kautta muodostaa itselleen kuvan siitä, millaista yhteiselämää haluaa koiran kanssa viettää, millaisen elämän haluaa koiraystävälleen tarjota. Ja miettii tavoitteitaan, ja millä hinnalla niitä tahtoo saavuttaa.

Omalle koulutustavalleni ja ajatusmaailmalleni en osaa antaa mitään yksittäistä nimeä. Olen pohtinut näitä kysymyksiä paljonkin jo yli kymmenen vuotta, enkä missään nimessä ole valmis ja kaikenoppinut. Kun lukee uutta tietoa, sitä analysoi, miettii, pohtii, miten se vaikuttaa mihinkin. Toki tutkin muitakin koulutustapoja ja mietin, mikä minusta niissä on hyvää, mikä heikkoa, ja miksi.

Minulla on kyllä selkeä tyyli, tietyt vahvat periaatteet. Ne ovat muodostuneet koko 30 vuotta kestäneen koiraharrastukseni ohella, kouluttajatutkinnon tuloksena sekä lähes kahdeksan vuoden kouluttajatyön johtopäätöksenä. Tyylini perustuu opeille koiran käyttäytymisestä ja oppimisesta, sekä ajatukselleni siitä, mikä omasta mielestäni on oikein, ja mitä minun mielestäni koiran kanssa elämisen tulisi olla. Ja mikä se asenne koiraa kohtaan eläimenä, tulisi olla. 

Periaatteistani syvimmillä istunee Reiluus. Tahdon, että koiraa käsitellään koirana, toisen eläinlajin edustajana, joka hyppää tahtomattaan ihmisen yhteiskuntaan. Tahdon, että ymmärretään sen ajatusmaailman, prioriteettien ja motivaation lähteiden eroavuus verrattuna ihmiseen. Tahdon, että sekä harrastettaessa, perusarjessa ja työssä koiraan kohdistetaan vaatimuksia ja odotuksia, jotka ovat reiluja verrattuna siihen mitä sille on jo opetettu, miten se on kasvatettu, ja mihin se on totutettu.

Tavoitteenani kouluttamisessa ei ole mahdollisimman nopea tavoitteiden saavuttaminen. Pyrin tasavertaiseen ja sujuvaan yhteiseloon, pyrin harrastuslajeissa selkeään, mutkattomaan koiran opettamiseen sekä koiranlukutaidon kehittämiseen. Ongelmatilanteissa ja koiran äärimmäisten tunnetilojen muuttamisessa pyrin rauhalliseen mielentilan muuttamiseen ja pysyvään ratkaisuun, vaikka se veisi enemmän aikaa ja vaatisi yllättävän paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä. Tahdon koiranomistajien olevan vahvasti mukana koulutuksessa, sekä konkreettisesti, että ymmärrystasolla, jotta he tietävät mitä tekevät ja miksi, ja osaavat jatkaa yhteistyötään koiran kanssa myöhemmin myös ilman ulkopuolista apua. Tahdon kaikkien ihmisten ymmärtävän sen seikan, että koira toimii valitsemallaan tavalla, koska se on sille luonnollista ja sillä hetkellä sen mielestä järkevä vaihtoehto, ja jotta voimme muuttaa sen käytöstä, on sille löydettävä toinen, meidän maailmaamme paremmin sopiva käytöstapa.

Kouluttaessani haen tuloksia onnistumisten kautta. Haluan nähdä onnistumisen tunteita sekä koirassa, että koiran ohjaajassa. Tahdon koiran oivaltavan, tekevän itse, ilman ihmisen fyysistä puuttumista koiran tekemiseen. Haasteita kohdatessa haluan, että ohjaajat pystyvät miettimään kriittisesti harjoitustilanteitaan ja tapojaan, osaavat arvioida omaa ohjaustaan ja kouluttamista, ja muuttaa sitä tarpeen tullen hyväksyen sen tosiasian, että koira tuskin kokee haastetta samalla tavalla. Ja ymmärtäen, että koira haluaa onnistumista aivan yhtä paljon kuin ohjaajakin.

Koiria en mielelläni jaa vaikeisiin ja helppoihin tyyppeihin, eri roduilla ja yksilöillä ne tarpeet ja motivaationlähteet ovat vaan erilaisia, ja jokaiselle tulee löytää oma hyvä tyyli. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että sama selkeyteen, kannustamiseen ja koiran oppimisen ymmärtämiseen perustuva koulutustyyli pätee ihan kaikilla koirilla. Ihan kaikilla. Ohjaajalta vaaditaan joskus mielikuvituksellisuutta, suurta keskittymistä sekä erinomaista treenien suunnittelutaitoa, mutta koulutusperiaatteet voivat silti olla täysin samat kuin aivan erilaisella koiralla.

Tähän kaikkeen perustuu meidän koirakoulun koulutukset, luennot, blogi sekä oma koiraharrastukseni. Tavoite työssäni on, että ihmisten ymmärrys koiran oppimisen kiemuroista ja käyttäytymisestä lisääntyisi, ja että tieto olisi heillä jo hyvissä ajoin. Paljon harmia ja ongelmia pystyttäisiin välttämään, yhteiselämä olisi mutkattomampaa ymmärryksen lisäännyttyä, ja koiran tuoma ilo pääsisi siihen mittakaavaan mikä sille kuuluu.

Että siltä pohjalta tätä työtäni teen. Ja isolla sydämellä, elämäntyönä.

Vedätkö aina hihnasta koska se on helpointa? Pyydä, puhu nätisti ja kommunikoi!

Usein koiran kanssa liikkuessa tuntuu helpoimmalta vaan vetää se mukaansa sinne minne oma nenä on menossa, koska se on mahdollista. Tämä ilmiö näkyy näyttelyissä, sekä kehässä että joka paikassa sen ulkopuolella, tokossa, ihan peruslenkeilläkin. Koira menee sinne minne hihna vetää. Ja myöskin tottuu samalla siihen, että tarvitsee mennä vasta sitten kun kaulasta kiskotaan eri suuntaan.

Mutta tiedättehän; kyllä koiralle voi puhua, sitä voi pyytää. Sillä on tarkat korvat :)! Helpompaa, reilumpaa ja kivempaa kaikille on, jos koiralle puhutaan, sitä pyydetään mukaan normaalilla, ehkä jopa kehuvalla/innostavalla äänensävyllä ja se iloisesti saapuu. Omistajallekin on helpottavaa, jos koira mielellään jonkun sanan kuullessaan jatkaa matkaa haluttuun suuntaan.

Tokihan koiran täytyy ensin oppia, että pyyntö on hyvin perusteltu ja että sitä kannattaa kuunnella, eli pyyntöä ja koiran omaa reagointia omistajan suuntaan on seurannut joku iki-ihana asia, mikä se sitten kullakin koiralla on. aika moni jo ilahtuu kun omistaja hihkuu "Olitpas mahtava! Ihan järjettömän taitava koira!" jos ei siinä muuta palkkaa ole saatavilla :D.

Löysää hihna, pyydä, kehu, palkkaa

Avainsana sekä opettamisvaiheessa, että itse pyynnön käytössäkin on koiran oma toiminta, sen itsensäkin haluama käytös. Hihna on löysä tai se löystytetään, kun kutsua käytetään, koira ihan itse omilla tassusillaan kääntyy ja ottaa askeleet ihmisen haluamaan suuntaan. Se ei siis reagoi hihnan kireyteen, vaan kutsuun. Ja yleensä löysä hihna putsaa koiran korvat, ja kohentaa koiran kuuntelumotivaatiota, kokeiltu ja todettu noin miljoonasti, mm. koirakoulun tunneilla, näyttelyissä, kisoissa, lenkillä. Toimii!

Jo pentuaikana kannataa opettaa koiralle tämä olennainen ja jalo kuuntelun taito. Jos ihmisen sanomisilla ja höpinöillä on sille joku merkitys, se kerta kerralta lisää sen kuunteluintoa ja oma-aloitteista kontaktia. Jos se omalla käytöksellään, eli sillä kääntymisellä kohti ihmistä saa jotain itselleen merkityksellistä aikaan, sitä kannattanee tehdä jatkossakin.

Kiinnitä opettaessasi huomiota omaan äänensävyysi. Pidä se iloisena ja rauhallisena, tarpeeksi matalana mutta innostavana. Älä kilju, karju tai komenna. Käytä sellaista ääntä jota itsekin mielelläsi seuraisit :). Jos ihminen käyttää aina kovaa ääntä (yleensä siihen liittyy myös negatiivinen kiihtyminen eli kaikkea muuta kuin kehuva ja kanustava toiminta), ei koira voi oppia hiljaisen rauhallisen äänen kannattavuutta. 

Opeta hyvä huomiosana, jonka vahvistat herkuilla toimivaksi. Nimi, tai joku muu, "mennääs", "tulehan" "letsgou" tai muu pyytävä, helppokäyttöinen kutsusana. Vahvista sitä vaikka koko koiran elämän läpi pitämällä äänensävy aina kannustavana ja jokin kiitos oikeasta toiminnasta ulottuvillasi. 

Kehusana toimii hyvänä kannustimena! Jos koira vaikka lenkillä jumittuu johonkin, ja sinä tahtoisit jo jatkaa matkaa, sano sille kehuvalla äänellä "wau, miten hyvä koira! Tule niin mennään!" Todennäköisesti se yllättyy, ilahtuu ja tulee katsomaan, miksi hihkut onneasi :D! Jos palkat muistui mukaan, palkitse ja kehu lisää ja jatka matkaa!

Itse käytän myös paljon eleitä joilla ohjaan koiralle suuntia tai muita merkkejä - auttaakseni ja selkiyttääkseni ohjeitani. Niistä on yleensä runsaasti hyötyä, esim vaikeassa häiriössä tulee minulta sekä sanallinen että elevinkki, niin koiran on helpompi toimia.

Muista, että silläkin on merkitystä, monestiko pyydät. Jos pyydät kerran, ja edes jotenkin kohtuullisen ajan kuluessa koira toimii kuten toivot, kehu ja palkkaakin, niin sepä alkaa tulla sieltä kerta kerralta nopsemmin :)!

Asia vaikuttaa yksinkertaiselta, eikö? Varmasti se sitä onkin, ja moni lukija saattaa pohtia, että kyllä, noin minä juuri teen. Mutta haastankin teidät tehtävään! Kokeile muutaman päivän ajan! Aina kun on tilanne, jossa tekee mieli vetää koira hihnasta toiseen suuntaan, stop! Älä vedä! Anna hihnan olla löysä ja kutsu kauniisti koiraa! Ei paha haaste, eihän? Kiitoksen tästä pienestä työstä näet siinä, kun koira alkaa myös muissa tilanteissa, niissä vielä ratkaisevimmissakin, kuunnella sanojasi, pyyntöjä ja ohjeita paremmin!

Muista kuitenkin, että kuunteleminen vaatii koiraltakin tiettyä otollista mielentilaa, sillä koira on mestari priorisoimaan, ja todellakin toimii kuten itselleen parhaaksi näkee. Siksi kovin kiihtynyt, pelokas tai hirmu innostunut koira ei varmastikaan kuuntele niin helposti koska sillä on oma tärkeysjärjestys mielessä. Tällaisissa tilanteissa aloita treenit siis mielentilan muuttamisesta, se on oma juttunsa se!

Ennakoimalla ja kauniisti kommunikoimalla saat koiran kokemaan enemmän onnistumisia ja lupaan, että sinunkin mielesi on rennompi, ja olet hiukan onnellisempi kun yhteistyö on sujuvaa, koira kuuntelee puhetta ja toimii mielellään.

Tässä pari esimerkkiä, kokeile!

Näyttelyssä: Sen sijaan että koira vaihtaisi suuntia, juoksisi ja seisoisi niinkuin hihna käskee, kokeile puhua koiralle, anna ohjeet! Pidä hihnaa mahdollisimman löysällä (kyllä, on mahdollista esittää koira hihna ryhdikkäänä mutta niin ettei se kiristä kaulassa, harjoittelun tulos!) ja katso kuinka kehänne etenee. Suosittelen kyllä testaamaan jo ennen oikeita kehiä niin sujuu siellä sitten vielä paremmin! Käytä myös eleitä, pieniä käsimerkkejä suunnan vaihdossa (esim. kolmiossa) niin saat nopeatempoisen näyttelytoiminnan tuntumaan koirasta helpommin ymmärrettävältä ja se tietää myös tekevänsä oikein! Muista vähän hymyillä, se vaikuttaa omaan oloosi, poistaa hiukan jännitystä, saa koiran kokemaan että olet hyvällä tuulella ja se haluaa tehdä kanssasi töitä. Ja sitäpaitsi näytätte hyviltä ja iloisilta kehässä!

Lenkillä: Jos koira jää tuijottelemaan jonnekin tai haistelee toosi pitkään ja sinä jo jatkaisit matkaa, löysennä hihna itse, pyydä kauniisti yllättäen, kehuvalla äänellä ja kun koira iloisena saapuu, kehu lisää ja vaikka palkkaakin samantien! Toista samalla lenkillä muutamaan kertaan, niin uskoisin, että tulee nopsempaa aina kerta kerralta :).

Tokossa: Jos koira jätättää seuraamisessa, anna sen löytää se oikea paikka itse, sen sijaan että kiskaisisit hihnasta. Lisää vauhtia, pidä hyvä tuoksuva palkkio tasan oikeassa paikassa ihan paikallaan ja anna koiran tulla tavoittelemaan sitä. kyllä se ottaa sinut kiinni, samalla motivoituu, innostuu ja onnistuu! (vinkki: eikä tuota jätättämistä pääse oikein syntymäänkään kun harjoittelet seuraamista siirtämällä täydellisiä sivuja suuntaan jos toiseen :)...)  

Ole koiralle kannustava ystävä ja taitava opettaja

Eläinten viikon kunniaksi on hyvä pohtia millaista elämää tarjoamme koiraystävillemme. On hyvä miettiä niiden merkitystä meille, ja etenkin meidän merkitystä niille. Mitä niin hienoa voimme niille tarjota, että niiden kannattaa jakaa koko elämänsä ihmisen kanssa? Jos koira olisi pienenä tiennyt millaiseen paikkaan tulee, olisiko se valinnut juuri meidät omiksi ihmisikseen?

Koiranomistajan vastuu on valtavan suuri. Ihminen päättää koiran liikunnasta, ulkoiluajoista, harrastuksista eli ajanvietosta, ruokinnasta, sosiaalisista suhteista, terveydenhoidosta, elinympäristöstä, nukkumapaikoista… Kaikesta. Tämän lisäksi ihmisen vastuulla on omasta koiratietämyksestään huolehtiminen. Koiranomistajalla on siis paljon harteillaan, mutta onneksi he haluavat sen yleensä ylpeydellä kantaa! Ja aina voi oppia uutta, kun vaan haluaa!

Tässä 10 ajatusta, joita jokaisen koiranomistajan sekä koiranhankintaa suunnittelevan kannattaa välillä mielessään pyöritellä :)!

1. Esittele koiralle ihmisen maailma. Ihmisen tehtävä on esitellä yhteiskuntamme koiralle turvallisesti mutta kattavasti, jotta koira voi luottavaisin mielin elellä keskellä lajilleen epänormaalia ympäristöä. Jos otat pennun, muista, että 8-16 viikon iässä pennun tulee tottua rauhallisesti kaikkeen, mitä se kenties tulee elämässään kohtaamaan, jotta niistä tulee koiralle normaaleja elämäntilanteita. Totuta koira rauhallisesti, sen omaa kiinnostusta seuraten, ääniin, ympäristöihin, ihmisiin, toisiin kiltteihin koiriin, muihin eläimiin, kulkuneuvoihin. Älä ylitä koiran jaksamisen rajoja kuitenkaan! Myös aikuista koiraa voi ja pitää totuttaa uusiin asioihin, mutta ehkä vielä rauhallisemmin, riippuen koiran historiasta ja luonteesta.

2. Opettele ymmärtämään koiraa. Opiskele koiran oppimista ja sen käytöksiä ja niiden syitä, eleitä ja liikkeitä. Opettele ymmärtämään nimenomaan omaa koiraasi, sillä jokainen on myöskin yksilö ja toimii itselleen parhaalla tavalla. Jos teillä on joku isompi ongelma, muista pyytää apua koiran mieleen ja käytökseen perehtyneeltä asiantuntijalta! Muista, ettet ylitä koiran rajoja, jos se on pelokas tai ahdistunut, pyydä mieluummin apua pian!

3. Opeta koiralle, mitä siltä odotetaan ihmisen maailmassa. Sillä on ihan varmasti olemassa jo pienenä käytösvaihtoehtoja eri tilanteisiin, ne tulevat sen perimästä, luonteenpiirteistä, tunnetiloista ja oppimishistoriasta. Koska meidän toivomamme käytökset eroavat useimmiten koiran itsensä tarjoamista käytöksistä, on meidän opetettava ihmisen versiot heti, kun koira ei vielä ole omiaan ottanut käyttöön ja vahvistanut niitä. Esimerkiksi ohitustilanteet, ovella vahtiminen, hyppiminen tervehtiessä tms. Muista miettiä valmiiksi mitä käytöksiä toivot, ja vahvista niitä! Mitä vahvistat, sitä saat!

4. Koiraa kouluttaessa ole kannustava, johdonmukainen ja pyri onnistumisiin. Ennakoi ja vältä virheet, ohjaa koiraa oikeaan ja palkitse runsaasti. Harjoittele paremmaksi kouluttajaksi! Kun sinä tiedät mitä teet, ja miten opetat, oppii koira nopeammin, eikä sen tarvitse tuntea arjessa epävarmuutta sinun toiminnastasi, se saa luottaa sinuun varauksetta. Opettaessasi ja vahvistaessasi koiralle uusia oppeja, palkkioita et voi ehkä koskaan antaa liikaa. Niillä annamme koiralle syyn käyttäytyä mieluummin meidän tavallamme, kuin sillä sen omalla vaihtoehdolla. Mitä enemmän palkkioita, sitä isompi syy tehdä hommia meidän kanssa, omasta aloitteestakin, ja innolla :)! Väärät versiot ovat oma-aloitteisen koiran omia ehdotuksia ja tapa löytää se oikea mitä haetaan, älä siis rankaise koiraa tekemiseninnosta vaan ohjaa ja houkuttele se tekemään oikein, jotta saat vahvistettua oikeaa toimintaa.

5. Huolehdi koiran fyysisestä hyvinvoinnista, mieluummin enemmän kuin vähemmän! Me ihmiset tiedämme mitä tunnemme, ja osaamme toimia sen mukaan. Teemme itse päätökset omasta hyvinvoinnistamme niin pitkälle kuin mahdollista. Koira ei pysty siihen edes osittain. Seuraile koiran liikkeitä ja kuntoa, jos jotain muuttuu, tutkituta koira. Pidä silmät auki ihan pienillekin muutoksille! Pidä koiran lihaskunto tarpeeksi hyvänä, ja käytä koira hierojalla vaikka kerta pari vuodessa, vaikkei siihen olisi akuuttia tarvetta. Koiran kivunsietokyky on korkea ja kivun peittäminen sille luonnollista, siksi meidän vastuumme on olla hereillä ja seurailla, aina! Muistetaan, että vaikka kipu ei muuten näkyisi, jo kipeät lihakset, pienetkin tulehdukset tms. saavat koiran käyttäytymään kummallisesti, jopa aggressiivisesti, kun sen päätehtäväksi tulee kivuista ja huonosta olosta huolimatta vain pärjätä jotenkin päivästä toiseen.

6. Ilahduta :)! Järjestä pieniä yllätyksiä lenkillä, kotona, pihalla… Heitä kourallinen nameja etsittäväksi nurmelle, tuo uusi lelu! Herkkuja voi saada pienilläkin tehtävillä, minäkin annan koirilleni palkintoja jopa ihan olemassaolosta :). Treeneissä voi tulla välillä pienemmästä asiasta isompia palkkoja, sehän vain kannustaa tekemään enemmän ja paremmin kun motivaatio kasvaa ja mieli on iloinen! Ja usealle koiralle pieni ja helppo treenihetkikin rauhallisessa tilanteessa kesken lenkkiä on ilahduttava, ja siitä on jatkossakin hyötyä. Kiitokseksi ihmisen spontaanista toiminnasta, koiran yllättävästä ilahduttamisesta, saa luottavaisen, iloisen, ystävän, joka mielellään ottaa kontaktia vapaaehtoisesti vaikeissakin ympäristöissä!

7. Mieti missä koirasi on hyvä, mikä on sen juttu? Koiralle antoisin tapa harrastaa on sellainen, missä se saa tehdä itselleen luontaisia asioita ja saa heti alkuun edistystä ja onnistumisia. Ja etenkin omistajan kannalta on hienoa, että lajissa päästään etenemään ja tavoitteita saavutetaan. Usein koira-arkea siivittää jonkinasteiset ongelmakäytökset, ja elämä pyörii liikaa ongelmien ympärillä. Silloin viimeistään kannattaa kaivaa esiin koiran vahvuudet ja omat toiveet koiran kanssa harrastamisesta, ja ruveta puuhaamaan jotain sellaista, mikä tuo hyvän mielen kummallekin! Ongelmia voi ratkoa siinä sivussa uusilla käytösharjoituksilla ja vastaehdollistamisella, mutta pelkkiin ongelmiin ja niiden ratkaisuihin ei kannata uppoutua, ota joku mukava, helppo ja luontainen tavoite teille yhteiseksi, jotta onnistumisiakin saadaan ja näet koiran välillä taitavana ja innostuneena, ja olet siitä ylpeä! Tarjoa tehokkaalle paimenkoiralle oikeaa paimennusta, ja hyvälle nenänkäyttäjälle jälkihommia! Vauhdikas intopinkoja lähtekööt maastojuoksuihin ja virkeä vetokoira valjastettakoon oikeisiin vetohommiin!

8. Mitkä ovat koirasi elämän kohokohtia, mitä se miettii? Miettimällä juuri sinun koirasi elämän tärkeimpiä asioita saat aika hyvän kuvan siitä, miten koirasi ajattelee ja mitä se toivoo. Mitkä ovat sellaisia asioita, joista koira silmin nähden ilahtuu ikihyviksi? Onko se joku tietty ihminen? Treeneihin mukaan pääseminen? Tai ylipäätään autonkyytiin hyppy ja yhteinen puuhailu? Onko se metsälenkki kivan koirakaverin kanssa? Tee sellainen mind map-kartta, jossa on koirasi elämä kartoitettuna, kaikki ilahduttavat asiat, stressaavat asiat, rennot hetket ja harrastukset, kaikki mitä keksit. Rakenna sillä tavoin mieleesi kuva koiran luonteesta ja mielestä :)!

9. Pidäthän huolen, että koiralla on lajitovereita ystävinä! Vaikka koirat varmasti rakastavat ihmisen kanssa olemista, ei mikään tai kukaan pysty olemaan koiralle niin luonnollinen leikkitoveri kuin toinen koira. Kaikki koirat eivät voi olla ystäviä keskenään, mutta jokaiselle löytyy joku! On hyvä, jos koiralla on omassa perheessä kaveri, mutta toivoisin, että koirilla olisi myös kodin ulkopuolisia koirasuhteita :)! Se piristää niiden mieltä ja tuo vaihtelua. Eikä itse asiassa aina perheen omien koirien väliset suhteet ole ihan niin auvoisia kun toivoisi, monesti on niin että koirat eivät esimerkiksi leiki koskaan keskenään vaikka siinä samassa talossa aina aikansa viettävät ja samat lenkit kulkevat. Koiran oikeuksiin kuulu saada olla koira ja leikkiä koiramaisesti toisen koiran kanssa ihan pienestä pennusta lähtien, ja onkin tärkeää jo ekoina uuden kodin päivinä on hyvä etsiä pennulle koiraseuraa. Näe vaivaa, jotta löydät omalle koirallesi juuri sopivan ystävän! Riittää, että hyviä ystäviä on pari kolme. Koirien välinen aito ystävyys ja ajanvietto ovat korvaamattomia asioita niille itselleen, ja saavat myös omistajan onnelliseksi :)!

10. OLE YSTÄVÄ! Sinun ei tarvitse mieltää itseäsi suurena johtajana, vaan ystävänä, opettajana, vastuunkantajana. Olet saanut elämääsi uuden ystävän, ja sinun tehtäväsi on kantaa vastuu ystäväsi hyvinvoinnista, aina. Se luottaa sinuun kaikessa ja antaa oman vilpittömän rakkautensa. Kannathan kunnian kiitollisena!